Usein sanotaan, että oma mieli on meidän suurin este, mutta kuinka moni lopulta täysin ymmärtää tai hyväksyy tämän? Onko aina kuitenkin pikkuisen helpompi ajatella, että ympäristö ja olosuhteet estävät meitä elämästä hyvältä tuntuvaa elämää?
Meidän mieli on voimakas, paljon voimakkaampi kuin kukaan uskoisi. Jos me luodaan itsellemme aita jossakin asiassa mielessämme, on se aita olemassa myös tosielämässä. Ja sitten me ajatellaan, että olemme ainoita ihmisiä maailmassa, jotka niitä aitoja kohtaa. Miksi muilla tuntuu olevan niin helppoa ja asiat vaan soljuu eteenpäin?
Olen itse elänyt pitkän aikaa elämässäni oman mieleni vankilassa. Suoritin palkkatyössä, josta en nauttinut, koska en nähnyt poispääsyä. Aina oli joku tekosyy, miksi tilanteelle ei voinut mitään. Näin aitoja, minne ikinä katsoinkin. Turha siis edes yrittää, totesin itselleni. Olisin halunnut lähteä kouluttautumaan uudelleen, mutta lapset on liian pieniä, en tiedä mitä haluan opiskella, ei tässä vaiheessa enää voi lähteä opiskelemaan… Huh kuinka paljon aitoja! Tarvittiin yksi syvästi ravisteleva elämänjakso, että kaikki aidat kaatuivat ja ymmärsin, millaisen vankilan olin itselleni rakentanut.
Oman mielen vankila voi liittyä myös raha-asioihin. Jos me pidetään tiukasti kiinni ajatuksesta, että mulla ei ole rahaa elää omannäköistäni elämää, niin ei varmasti olekaan. Eikä tule. Mutta tarvitseeko omannäköinen elämä lottovoiton tai yllättävän perinnön? Jos me odotetaan sitä rahasummaa ennen kuin alamme toimia, toimimme väärässä järjestyksessä. Raha ei koskaan, koskaan, anna sulle sitä unelmien elämää mitä jahtaat. Raha helpottaa monia asioita, mutta raha ei ole se puuttuva palanen, jota sun kannattaa jäädä odottamaan sinne oman mielesi vankilaan.
Oman mielen vankilasta on mahdollista vapautua ja alkaa nähdä aitojen sijasta mahdollisuuksia. Vapautumisen tie ei välttämättä tule olemaan kovin helppo, ei ole nimittäin helppoa jättää taakseen sitä ehkä jopa turvallisen tuntuista vankilaa ja astua ulos maailmaan. Mutta lupaan sulle, se on sen arvoista. Voi olla tuskaista myöntää itselleen rehellisesti, minkälaisen vankilan on itselleen luonut ja kuinka kauan aikaa siellä on tullut vietettyä. Väkisinkin tulee ajatus: ”voi kunpa olisin ymmärtänyt tämän kaiken aikaisemmin”
Itsesyytökset ovat kuitenkin turhia. Ole onnellinen, että olet edes nyt herännyt ja avannut silmäsi, toinen vaihtoehto olisi voinut olla, että elät siellä vankilassa koko elämäsi. Kun nyt luet tätä ja tunnistat ehkä olevasi siellä vankilassa, ensimmäinen asia mitä voit tehtä, on alkaa kuvitella mitä siellä vankilan ulkopuolella on. Mitä kaikkea kaunista ja ihanaa siellä näkyy? Mitä kohti haluaisit ehkä ensimmäisenä lähteä kulkemaan? Ketä ihmisiä toivoisit olevan tukenasi vapautumisen matkallasi? Pyydä heitä konkreettisesti tueksesi.
Kun jätät mielen vankilan taaksesi, et enää koskaan halua palata. Vaikka se vankila saattoi tuntua turvalliselta, söi se sinua kuitenkin kokoajan sisältäpäin. Ulos päästessäsi alat loistaa kirkkaammin kuin aurinko ja levität tuota loistoa ympärillesi. Ehkä haluat auttaa myös muita ulos samasta vankilasta.
