Halusin kirjoittaa teille oman tarinani siihen liittyen, miksi hidastamisesta tuli mulle elämäntyö ja -tehtävä. Miksi kutsun itseäni hitaamman elämäntavan lähettilääksi?
Kaikki sai alkunsa noin kaksi vuotta sitten kun palasin hoitovapailta viimeistä kertaa töihin. Kolmaskin lapsemme aloitti päiväkotitaipaleensa ja tiesimme, että lapsilukumme oli nyt täynnä. Töissä huomasin tempautuvani mukaan ahdistavaan kiireeseen ja aloin tosissani miettiä, haluanko viettää loppuelämäni palkkatyössäni hoitoalalla. Olisiko nyt minun aika alkaa elää omannäköistäni elämää, kun kaikki lapsetkin oli saateltu päiväkotitaipaleelle. Ajatus siitä, että ole väärässä paikassa, alkoi vahvistua päivä päivältä.
Samaan aikaan kun tuskastelin palkkatyössäni ja etsin omaa paikkaani, kohtasi ystäväperhettämme pahin mahdollinen suru. Tämä ajanjakso ravitseli minut hereille sieluani myöten ja ymmärsin, että jos haluan muutosta, on sen lähdettävä itsestäni. Kukaan muu ei tule tuota muutosta puolestani tekemään. Aloin kyseenalaistaa suorittamisen kulttuuria ja ihmetellä, miksi kiirettä ylipäätään pidetään niin suuressa arvossa. Kun se pahin tapahtuu, ei ole mitään merkitystä ulkoisilla suorituksilla, eikä sillä, mitä muut sinusta ajattelevat.
Mussa alkoi kasvaa omanlaiseni hidastamisen filosofia. Sellainen filosofia, johon kytkeytyy kokonainen uudenlainen tapaa elää ja katsoa maailmaa. Mä tarvitsin kokonaisvaltaisen ravistelun ymmärtääkseni mistä tässä elämässä pohjimmiltaan on kyse ja nyt halusin alkaa auttaa muitakin ymmärtämään saman. Tie vei ensin lyhytterapeutin opintoihin ja sen jälkeen oman yrityksen perustamiseen. Ja tässä sitä ollaan, levittämässä hidastamisen filosofiaa ympärilleni.
Olen ymmärtänyt hyvin konkreettisesti, mitä tarkoittaa kun sanotaan, että olet itse unelmiesi toteutumisen suurin este. Nyt vasta ymmärrän, kuinka vahvasti itse olen aikaisemmin seissyt omien unelmieni edessä, estäen itseltäni pääsyn niiden luokse. Pelko siitä mitä muut ajattelee, halu miellyttää ja tehdä ”oikein”, itseni alaspäin painaminen, itseni pienentäminen, itseni epäileminen… Tarvittiin yksi isosti ravisteleva elämänjakso avaamaan mun silmät ja huomaamaan, kuinka sokeana olin tähän saakka kulkenut.
Voisinko auttaa muita ihmisiä näkemään nämä samat asiat, avaamaan omat silmänsä, ilman että heidän tarvitsee kokea suurta elämää järkyttävää ajanjaksoa elämässään? Voisin, vastasin itselleni. Tai oikeastaan, mun oli pakko. Mulla ei ollut siinä vaiheessa enää vaihtoehtoa. Kutsu tälle tielle oli enemmänkin käsky kuin kutsu. Mun oli seurattava sitä. Perustin yritykseni tietämättä kuinka tässä tulee käymään, mutta alusta saakka päätin, että teen tämän kerrankin itseäni kuunnellen. Ja siinä päätöksessä olen pysynyt.
Hidastamisen filosofia sisältää siis ennenkaikkea ajatuksen omannäköisestä elämästä. Hidastaminen mulle ei merkitse vain kiireestä irti pääsemistä vaan kokonaista uudenlaista elämän filosofiaa. Tiedättekö muuten, mikä oli mun lempiaine lukiossa? Psykologia ja filosofia. Ja nyt saan toteuttaa mun omaa filosofiaa! Elämä avaa yllättäviä ovia, kun avaa silmänsä ja on valmis heittäytymään.
